Keittiö paloturvalliseksi juhlasesonkiin

Joulun ja uuden vuoden juhliin liittyy vahvasti yhdessä olo ja tekeminen – etenkin keittiössä ruuan parissa. Keittiö on kodin sydän, mutta myös tapaturma-alttein paikka kodissasi. Kokosimme muutaman vinkin, miten saat parannettua keittiösi paloturvallisuutta loppuvuoden juhlien alla.

  1. Olethan tarkistanut, että palovaroittimet toimivat? Palovaroitinta ei kannata laittaa suoraan lieden yläpuolelle, etteivät palaneet piparit aiheuta väärää hälytystä. Mutta olipa varoittimet missä huoneessa tahansa, niiden toiminta kannattaa testata säännöllisesti – esimerkiksi joka kuukauden ensimmäisenä päivänä.
  2. Sammuta liesi, kun ruoka on valmis. Älä jätä ruokaa valmistumaan ilman valvontaa, sillä piparit palavat varmasti, jos niiden valmistumista ei seuraa. Pidä huolta, että liedellä ei ole mitään ylimääräistä, ja pidä helposti syttyvät tavarat, kuten talouspaperirulla ja pahviset ruokapakkaukset, kaukana liedestä.
  3. Älä käytä kodinkoneita, jos ne pitävät outoa ääntä tai haisevat sähkölle. Sähkölaitteista alkavat tulipalot ovat yleisempiä kuin uskotkaan.
  4. Isojen kodinkoneiden taakse kertyy pölyä ja likaa, mikä voi aiheuttaa tulipalon vaaran. Eli kun teet joulusiivousta, muista imuroida pölyt myös jääkaapin, pakastimen ja lieden takaa.
  5. Milloin viimeksi olet puhdistanut liesituulettimen? Kannattaa lisätä se joulusiivouslistaan, sillä kertynyt rasva syttyy helposti palamaan. Ja muistathan että liesituuletin pitää sammuttaa heti, jos liedellä syttyy tulipalo, ettei tuli leviä. Tulipalon varalta lieden lähettyville kannattaa sijoittaa sammutuspeite.
  6. Älä sammuta rasvapaloa vedellä, vaan tukahduttamalla. Tukahduttaa voi kattilan kannella tai sammutuspeitteellä. Sammutuspeite on myös hyvä, edullinen ja turvallinen joululahjaidea – siinäpä vinkki viime hetken joululahja ostoksille!
  7. Kynttilät ovat ihania pimeän aikaan, mutta niiden kanssa pitää olla huolellisia, ettei tuli pääse leviämään. Kuten jouluruokien kanssa, älä jätä kynttilöitäkään ilman valvontaa ja ota kynttilöiden lähettyviltä helposti syttyvät tavarat kauemmaksi. Älä käytä kynttilänalusena helposti palavia materiaaleja ja katso että kynttilät ovat suorassa alusellaan. Ja vaikka kynttilän puhaltaminen on hauskaa, on turvallisempaa tukahduttaa tuli sammuksiin.

Näiden vinkkien avulla kotisi ei haise savulle, vaan tuoksuu piparille ja jouluherkuille. Kun tulipalon riskit on kartoitettu, voit huolettomammin nauttia joulun ajan taiasta. Näin ollen PAP toivottaa paloturvallista joulun aikaa kaikille!

Tiesitkö että PAP tarjoaa myös koulutuspalveluita? Katso tarjonta tästä esitteestä.